Matka Jarabacoaan

Päivät täällä Jarabacoassa on mennyt sellaista kyytiä että ei ole itsekään perässä pysynyt. Kukon tai kukkojen "lauluun" (lue: kirkumiseen) herätessä aamu kuuden aikaan  on vielä säkkipimeää, mutta siitä se päivä sitten valkenee, kello seitsämän maissa. Tänään tosin on ollut aivan pilvessä ja vettä tulee lähes samaa tahtia kuin eräässä suomalaisessa sananparressa.

Tänne Dominikaaniseen Tasavaltaan, Jarabacoan vuoristokylään, matkustimme Pauliinan kanssa alkuviikosta about kaksi vuorokautta putkeen. Mitä nyt välillä kerettiin Martiniquella, Fort de Francessa, käydä hotellissa yöpymässä, syömässä ja napostelemassa Orlyn kentältä, Pariisista, ostamiamme Maxim's konvehteja. Niin ikään Orlyltä ostettu shamppanja jäi valitettavasti korkattavaksi myöhemmin, sen verran pökkyrässä olimme ekan päivän lentojen jälkeen - Martiniquella tislattua rommia sentään otin yömyssyksi. Lennot meni sinällään Air Francelle epätyypillisen sutjakkaasti, saimme jopa täsmälleen sellaiset spesiaaliruuat, jotka olimme ansiokkaasti tilanneet AF:n ranskankielisen webbisaitin kautta. Kyllä ranskan opiskelu kannattaa!

Pariisin matkaeväät.

Yömyssy Fort de Francessa.

On muuten hankalaa kääntää päästä "kielikatkaisin" uuteen asentoon. Sen verran monta bonjouria ja mercia tuli päästeltyä vielä tiistaina, saavuttuamme Santo Domingoon, josta siis matkasimme bussilla tänne Jarabacoaan. Samantien kääntyi elintasovolyymi monta desibeliä taaksepäin, täällä sekä hygienia, palvelut ja ruuat on sitä sun tätä. Mutta sama aurinko se paistaa tännekin, ihmiset on kaikesta huolimatta iloisia ja elämänmyönteisiä - vähään tyytyväisiä. Että eipä se onni ostamalla tule.

Fort de France, Embraer-jetin ikkunasta.

Vääristynyt aika-avaruus. Vaiko vetinen bussinikkuna?

Paikallinen keulakoriste.

Asumme Colegio Timoteo -koulun työntekijöitten kodeissa, kumpikin eri paikoissa, omat huoneet, oma wc ja todella ystävälliset isäntäperheet. Toisinsanoen luksusta paikalliseen elintasoon nähden, ainakin jos vertaa missä koulua käyvät pojat asuvat.

Tänään vierailimme Lopezin veljeksien kodissa. Sellainen betoniseinien sisään kalustettu huone, aaltopeltejä aseteltu katoksi, muutama sähkölamppu, kaasuliesi, vanhat ryijyt sängyissä pehmikkeenä, jne. Pojat käy arkisin töissä, kenkiä kiillottamassa, aina kello kolmesta siihen asti kunnes pimeä laskeutuu. Viikonloppuna pidempiä päiviä. Poikien ansaitsemat rahat menevät kouluun, äidin astmalääkkeisiin ja ruokaan. Isää ei näkynyt.

Oma työsarkani on täällä ollut saada luokallinen työasemia toimimaan, vesivahingon jäljiltä. Taitavat olla jotain kiinalaisia kloonikoneita, mutta kyllähän noilla tietokoneen käyttöä voi opiskella. 12 konetta ois tavoitteena saada pyörimään, Windows 7 ja muutamia opetusohjelmia asennettuna. Omat haasteensa tuo paikallinen sähkönjakelu, tai pitäisikö sanoa sähkönkatkeilu. Sähköä nimittäin "lainataan" virittemällä omia piuhoja linjoihin, minkä takia sähköyhtiöt katkovat jakelua tahallaan. Katkokset ovat vain muutamia sekunteja, mutta ilman UPSeja tietokoneitten käyttö olisi mahdotonta.
Tällä hetkellä kuuntelen hurrikaani Tomasin tänne tuomien sateitten ropinaa peltikatossa. Tuulet ei ole tänne yltäneet, Haitiin kylläkin. Kaikenkaikkiaan päivät ovat, kuten sanottua, kuluneet tosi nopeasti, nyt tuntuu että täällä ois ollut jo pari viikkoa.  Espanjan kieli on alkanut muistua mieleen poco a poco, eli pikkuhiljaa - eipä täällä muutoin pärjäilisikään. Fiilikset voisi vielä tiivistää erään suomessa esitetyn mainoksen sanoihin: "Tee työtä jolla on tarkoitus.".

Koulun välkkärialue.

Colegio Timoteo -koulu.

Jarabacoa ja vuoret.

Sähkötolppa.

Katukuvaa Jarabacoan keskustassa.

Pauliina puistossa puhelinta painelemassa.

Pauliina ja uudet murot.